Nokia 4.2 kuoret

Olemme keränneet tähän tuotevalikoimaan suuren määrän erilaisia Nokia 4.2 kuoria, joista jokainen sopii täydellisesti Nokia 4.2 puhelimen rungon ympärille. Myös kaikkien näppäinten painaminen sekä porttien käyttäminen onnistuu vaivattomasti, eikä kuoria tarvitse irrottaa.

Millaisia Nokia 4.2 kuoria Tyyliluurissa on?

Kansiläpälliset suojakuoret ovat suosittuja, koska ne suojaavat Nokia 4.2 puhelimen näyttöä samalla kuin muutakin runkoa. Useimmissa kannellisissa koteloissa on myös kätevät säilytystaskut pankkikorteille ja seteleille. Näytön päälle asettuva kansi on yksi parhaista tavoista ehkäistä suurikokoisen kosketusnäytön rikkoontuminen.

Joidenkin mielestä kansiläpällisen Nokia 4.2 kuoren käyttäminen on kuitenkin epäkäytännöllistä, sillä Nokia 4.2 suojakuoria, joissa ei ole kansiläppää. Tällöin suoja asetetaan rungon takaosan päälle. Kuoren reunat nousevat kuitenkin hieman näytön yläpuolelle, joten näyttö ei onneksi ole ihan ensimmäinen osumakohta puhelimen pudotessa. Valitsit sitten kansiläpällisen Nokia 4.2 kuoren tai kansiläpättömän, niin muista hankkia sen kaveriksi myös iskunkestävä panssarilasi.

Pahoittelemme häiriötä.

Hae tuotetta uudestaan